Vihreä kaupunki
- Vera Sui
- Mar 1
- 1 min read
On päivän selvää, että meidän tulee huolehtia luonnon, meren ja eläinten monimuotoisuudesta. Tätä tulee siis pitää mielessä aina, kun mietitään alueiden kehittämistä sekä rakentamisessa, että teollisuudessa.

Emme saa rakentaa ja laajentaa kaupunkia niin, että tekisimme sitä luonnolle selvästi haitallisella tavalla. Meidän täytyy turvata lähiluonnon monimuotoisuutta, sillä se toimii kotina ja alustana laajalle hyönteis- ja eläinkunnalle. Osa nurmikkoalueista voisi antaa kasvaa ja siten toimia niittyinä.
Meri on yhdessä luonnon kanssa Vaasan parhaimpia puolia, näistä on siis luonnollista pitää hyvää huolta myös kaupungin houkuttelevuuden ja imagon vuoksi. Lisätään roskakorien määrää katujen ja puistojen läheisyyteen.
Ihmiset voivat tutkitusti paremmin jos ympärillä on luontoa, joten Vaasan asukkaidenkin puolesta luonnon säilyttäminen lähellä ja helposti saavutettavana on myös erittäin tärkeää ennalta ehkäisevää mielenterveyshuoltoa.
Huolletaan ja korjataan olemassa olevia pyöräteitä, jotta pyöräily olisi turvallisempaa ja houkuttelevampaa kaikille. Pienet matkat tulee olla parempi tehdä pyörällä tai kävellen, kuin autolla.
Vaasan julkinen liikenne täytyy olla luotettava ja toimiva, ja sitä pitää tarjota koko kaupunkialueelle niin, että ihmiset pääsevät palveluiden äärelle helposti ilman autoa.


